jump to navigation

Urheilusta varusteisiin… huhtikuu 15, 2008

Posted by Mikko in Yleinen.
add a comment

Uintikausi on lähtenyt tänä vuonna käyntiin varsin poikkeuksellisin tuloksin. Maailmanennätyksistä on tullut arkipäivää ja hiljattain uidut EM-kisat ja MM-kisat olivat todelliset murskajaiset maailmanennätysten saralla. Perusihminen ei sinänsä ajattele tuossa mitään kummallista, sillä uinnin maailmanennätykset laitetaan uusiksi vähän väliä. Tänä vuonna lisäkohua kuitenkin on aiheuttanut uudet uimapuvut, jotka on otettu nyt erityiseen syyniin. Kevyet ja kiiltävät puvut ovat aiheuttaneet pohdintaa siitä, auttavatko ne uimarit näihin haamuaikoihin. Toki pukuvalmistajat tuppaavat aina tuomaan uudet mallistot arvokisojen alla, mutta ainoastaan nyt puvut ovat joutuneet valvovan silmän alle.

Kun hommaa miettii, niin ennen vanhaan kaikki oli paremmin – tai ainakin selkeämmin. Ennen uimarit heitettiin altaaseen, eikä uimahousuista tai uimapuvuista sen kummemmin puhuttu. Nykyään lähes lajissa kuin lajissa välineiden merkitys on kasvanut valtavasti. Enää ei riitä, että ostat juoksemista varten Adidaksen uusimmat piikkarit Intersportin hyllyltä. Piikkarit täytyvät olla yksilöllisesti valmistetut ja tehtaalta suoraan saadut, jotka painavat vain muutaman gramman. Mäkihypyssäkin välineet ratkaisevat jo enemmän kuin itse urheilijan suorituskyky – tai ainakin melkein. Tämä pätee lähes lajiin kuin lajiin.

Tämä kaikki ajaa väistämättä siihen, että varusteiden valmistajien kilpailu kovenee koko ajan. Kohta oleellisempaa olympialaisissa on se, kuinka monta mestaruutta Nike voittaa – ei se, montako mitalia yksittäiset urheilijat tai maat keräävät. Varustevalmistajat palkkaavat urheilijat puhumaan tuotteidensa puolesta ja vakuuttelemaan, että puolet voitosta kuuluu huippuunsa hiotuille välineille. Noh, sponsorituloillahan urheilijat elävät, joten varustevalmistajat tavallaan omistavat urheilijat. Valmistajille tärkeämpää on se, että esimerkiksi hiihtäjän sukset vilahtavat sen 2 sekuntia kuvaruudussa kuin se, että hiihtäjä vain seisoo siellä palkintopallilla. Ymmärrettävää, mutta karua.

No ehkä tilanne ei vielä ihan hirveä ole, mutta varoituksen sananen on kuitenkin paikallaan. Urheilijoista tehdään yhä enemmän ja enemmän tuotteita. Siinä vaiheessa kun painissa mestaruudet ratkaistaan välineillä, niin on syytä viimeistenkin huolestua.