Maailman nopein kansa huhtikuu 27, 2008
Posted by Mikko in Formula.add a comment
Maikkari on viimeisen parin vuoden aikana kiihtyvästi ruvennut käyttämään mainoksessaan slogania “maailman nopein kansa”. Tällä viitataan tietysti poikkeuksellisen nopeisiin formulakuljettajiin, joita Suomi on tuottanut maailmalle. Keke Rosberg, Jyrki Järvilehto, Mika Salo ja Mika Häkkinen ovat saaneet seuraajikseen kokonaan uuden formulasukupolven, jota johtaa puolustava maailmanmestari Kimi Räikkönen.
Tänään Espanjan GP tarjosi sykähdyttäviä hetkiä meille faneille, jotka seuraamme maailman nopeimman kansan edesottamuksia. Heikki Kovalainen näytti, miten voi käydä jos on liian nopea eikä saa autoa pidettyä hallinnassa. Heikki täräytti rengasrikon aiheuttamana reippaasti yli 200 km/h rengasvalliin, eikä omin avuin kivunnut ajokista ylös. Ainakaan ulkomaalaiset TV-kanavat eivät näyttäneet kuvaa lähempää, joten jäi vain arvailujen varaan, miten törmäyksessä kävi. Loppujen lopuksi Kovalainen saatiin kuitenkin autosta irti ja hänet saatettiin paareilla kisa-alueelta ulos. Heikki näytti peukkua, että hengissä ollaan, joten siltä osin tunne oli helpottunut. Myöhemmin on myös varmistunut, että hänellä on vain pieniä kolhuja ja lievä aivotärähdys.
Suomalaisten menestys F1:ssä on ollut hyvä rahapesäke MTV3:lle ja lähetysten siirtäminen maksulliselle kanavalle on ollut kannattavaa. Ilmeisen suuri määrä ihmisiä on valmis maksamaan siitä, että pääsevät katsomaan kuninkuusluokan autoilua pari kertaa kuukaudessa. Onhan formulat hyvää viihdettä ja voisi kai sen sunnuntain huonomminkin käyttää kuin television äärellä. Itse en pidä lainkaan tästä systeemistä, että MTV3 haalii hyviä lajeja itselleen ja kaiken kukkuraksi siirtää ne vielä maksulliselle puolelle. Kaikkein ärsyttävintä tässä koko touhussa on se, että Maikkari ei pysty tarjoamaan lähetyksilleen tarpeeksi asiantuntijuutta tai kunnollista selostajaa. Formuloissa tämä on vielä rajamailla, mutta kun siirrytään vaikkapa mäkihyppyyn tai yleisurheiluun, niin nautinnollinen katseluelämys voidaan unohtaa samantien. Oikeastaan naurattaa, miten kyseinen kanava onkaan onnistunut löytämään saman kanavan palkkalistoille noinkin monta huonoa selostajaa/toimittajaa. Oma suosikkini Suomen huonoimmaksi selostajaksi on Jani Uotila, mutta kyllä Matti Kyllönen ja Mika Saukkonenkin aika lähelle surkeudessaan pääsevät.
Itse olen ollut koko ikäni monipuolinen urheilun ystävä ja kaikkiruokaisesti seuraillut monia lajeja. Harmikseni viime vuosina olen joutunut muutaman lajin seuraamista ainakin kotimaisilta kanavilta välttämään, koska ei se äänettömälläkään katsominen mitään herkkua ole. Nelosella oli aikanaan toimiva formaatti yleisurheilun kultaiselle liigalle, mutta sen siirryttyä MTV3:lle, siitä ovat enää rippeet jäljellä. Samoin kävi Champions Leaguen suhteen, kun se Neloselta siirtyi YLE:lle. Suomessa on suuri ongelma siinä, että tarpeeksi tasokkaita urheilumiehiä ei ole hoitamaan hommia tällaisissa asioissa. On suuri sääli, että hienot lajit “pilataan” ammattitaidottomalla tiimillä. Siinä jos jossain Suomella on oppimista.
Ja ei tarvitse mennä kuin edessä oleviin jääkiekon MM-kisoihin. Studioisäntä ja itse otteluiden selostaja ovat ihan hyviä persoonia hommiinsa, mutta kisastudion asiantuntijat ovat jälleen kerran kehnoja. Juhani Tamminen tietää toki lajista hyvin, mutta hänen egoistinen olemuksensa saavat monet raivon partaalle. Alpo Suhosesta en viitsi edes sanoa mitään, koska mitään positiivista en hänestä keksi. Suomella on siis jokaisessa lajissa huimasti petrattavaa kisalähetysten kokoamisessa ja tunnelman luomisessa. Pahiten tässä kaikessa epäonnistuu MTV3, joka vielä julkeaa siirtää formulat maksulliselle kanavalle. Luulisi, että edes silloin olisi järkevää panostaa kunnolliseen ammattitaitoon, jotta katsojat saisivat rahoilleen vastinetta. Vaan kun ei. Niin meidän vain joutuu kuunnella lähetyksestä toiseen, kuinka Kimi Matias Räikkönen porskuttaa johdossa ja Kerpenin rehtori seuraa tilannetta varikolta.
Noh, eihän syy ole pelkästään esimerkiksi juuri mainitsemassani MTV3:ssa. Yhtä paljon syytä on meissä katsojissa, jotka silti ostavat ylihintaisen kanavapaketin ja tyytyvät keskinkertaiseen toteutukseen. Eikö meillä todella ole uskallusta vaatia enempää?