Fiaskokisat! toukokuu 6, 2008
Posted by Mikko in Jääkiekko.add a comment
Tämän kevään jääkiekon MM-kisoja on ennakolta hehkutettu ehkä enemmän kuin koskaan aiemmin MM-kisoja. Näiden kisojen piti olla pelillisesti kaikkien aikojen kovatasoisin MM-turnaus, mutta se aspekti kisoista katosi jo Ruotsin ja Slovakian massakieltäytymisten seurauksena. Ainoastaan Kanadalla ja Suomella on tarjota kisoihin normaalia kovatasoisempi joukkue, joten siinä mielessä Leijonien olisi syytä ottaa näistä kisoista mitali. Mikäli ilman mitalia joukkue Kanadasta lähtee, niin maajoukkuen päävalmentaja Doug Shedden saa varmasti valtavasti kritiikkiä – olipa se sitten aiheellista tai aiheetonta. Kukaan ei muista sitä, että Suomen puolustajisto ei ole näin heikko ollut vuosiin MM-tasolla. Leijonien automaattista menestystä odotetaan sen perusteella, että Koivut, Selänne ja muut suomalaistähdet ovat vahvistamassa joukkuetta.
Jos kisojen pelillinen taso ei ole huikaisevaa, niin ei sitä totisesti ole myöskään kuvanlaatu kotikatsomoihin. YLE on saanut sovittua vanhempaa kalustoa käyttöönsä, jonka takia kuvanlaatu heikkenee, kun sitä joudutaan siirtämään kameroista analogista väylää pitkin. Ja jottei kritiikki tähän lopu, niin annetaan vielä negatiivista palautetta myös YLE:n kisastudiosta. Studiotiimi on koottu mauttomista miehistä, jotka eivät pysty tuomaan mitään mielenkiintoista kotikatsojille. Ainoan plussan voi antaa Juhani Tammiselle, joka jaksaa päivästä toiseen tuoda pallopelien peruspiirteitä esiin katsojille. Hän on ainut, joka pystyy analysoimaan itse peliä tarvittavalla tasolla. Alpo Suhonen on pelkkä lapanen näissä piireissä, eikä Sinuhe Wallinheimoltakaan pelaajana liikoja voida vaatia. Jarmo Kekäläisellä on näkemystä NHL-kiekosta ja mielipiteitä asioihin, ainoa huono puoli on, että hän ei minusta riittävästi perustele näkemyksiään.
Yleensä kisastudion kädettömyyteen ei peruskatsojat jaksa sen liiemmin puuttua, heille riittää kisojen tuomat yleisfiilikset. Karjalalippispäisille katsojille on oikeastaan täysin sama, ketkä siellä studiossa hääräävät. Pelaajakortit (tänä vuonna jätkäparit) ja kaupunkikatsaukset palvelet juuri tällaisia jääkiekon satunnaisseuraajia, mutta todellisille jääkiekkoihmisille nämä ovat täyttä tuubaa. Tänä vuonna edes tällaiset peruskatsojat eivät tosin pysty nauttimaan jääkiekosta täysin rinnoin, koska kuvanlaadun heikkous korostuu varsinkin isolta kuvaruudulta katsottuna.
Harmi sinällään, koska näiden kaikkien seikkojen takia näistä “kaikkien aikojen” kisoista on tulossa todelliset fiaskokisat. Siitä joutuvat kärsimään niin lajitietoiset ihmiset kuin massakatsojatkin. Toivottavasti Suomi voittaisi edes sen maailmanmestaruuden…