Ajatuskatko – siellä jossain kaiken takana

Leijonien peli on tämän kevään MM-kisoissa ailahdellut pelistä toiseen. Välillä on pelattu huikealla asenteella ja näytetty, mihin Suomi parhaimmillaan pystyy. Toisinaan taas ollaan oltu tiukoilla “heittopusseja” vastaan, joka ei ole johtunut vastustajan hyvyydestä vaan Suomen huonoudesta.

Eilen Suomi kohtasi jatkolohkon viimeisessä pelissä Kanadan, jossa olisi ollut mahdollisuus lohkovoittoon. Suomi ei onnistunut voittamaan jääkiekon “suurinta ja kauneinta”, mutta pelasi ajoittain ihan kelvollisesti. Kuusi päästettyä maalia tosin takaa jo sen, ettei Kanadan tasoista maata voida voittaa. Tilanne on kuitenkin vielä ihan hyvä ajatellen mitalipelejä.

Vaikka ns. tosipelit alkavat jo keskiviikkona, niin suurin puheenaihe tällä hetkellä liittyy ykkösketjuumme ja Olli Jokiseen. “Päällikön” asema oli pahasti vaakalaudalla epäonnistuneen alkuturnauksen jälkeen, jonka päätteeksi rapsahti vielä pelikieltoakin. Tappiollisen Kanada-pelin jälkeen hän saa kuitenkin mahdollisuuden Leijonien uudessa ykköskentässä, Mikko Koivun johdattamassa kentällisessä. Mikko Koivu on ollut aivan huikea, hän piti jopa välillä yksin pilkkanaan Kanadan kivikovaa kenttää, jota johtaa muuan Ryan Getzlaf. Saku Koivun peli on ailahdellut pahasti, eikä se tietysti järin suuri ihmekään ole, kun vasta oli loukkaantuneena. Sen sijaan Teemu Selänteestä ei noiden otteiden perusteella uskoisi, että hän on joskus ollut yksi maailman parhaista pelaajista. Ville Peltosen aikakausi hyökkäävässä kentässä alkaa myös olemaan ohi – hänen nopeutensa ja kovuutensa ei vain riitä huipputasolla.

Leijonien suurin kompastuskivi on se, mikäli joukkue luopuu jälleen peruspelaamisen pelaamisesta. Tämä tarkoittaa sitä, että ylivoimaa aletaan jälleen pelata liian monella hyökkääjällä ja ylivoimakentät poikkeavat muutenkin liikaa normaaleista viisikoista. Ja uskon vahvasti, että tällaiseen päädytään, koska Olli Jokisen mukaantulo aiheuttaa väistämättä tämän. Toivoa tosin silti on, jos supertähtemme pelaavat kuin parhaina päivinään ja nuoret pelaajat jaksavat pelata samalla energisyydellä ja raivolla kuin aiemmin. Antti Pihlströmin, Esa Pirnesin ja Sean Bergenheimin kaltaiset pelaajat saattavat olla hyvinkin tärkeässä roolissa, mikäli mitaleista aiotaan pelata. En tosin ymmärrä, miksi ykkösketju pidetään ilmeisesti ennallaan, vaikka kaikki tietävät sen, että Peltonen – Koivu – Selänne kolmikko ei ole koskaan pelannut hyvin yhdessä. Tämän lisäksi toimiva kakkosketju (J. Jokinen – M. Koivu – Ruutu) hajotetaan ja Olli Jokinen sijoitetaan sukunimikaimansa paikalle. Jussi Jokisen ainoa toimiva paikka on tässä kentässä.

Mutta joka tapauksessa Suomi lähtee ennakkosuosikkina USA:ta vastaan. Edellisen voitokkaan pelin jälkeen myös henkinen yliote on Leijonilla. Muistettakoon kuitenkin, että jääkiekko on raaka peli. Seuraavassa pelissä tappio olisi melkoinen katastrofi, mutta voitto takaisi jo sen, että eivät kisat täysin pieleen menneet. Marginaalit ovat pienet, toivotaan kiekon pomppivan meille – vaikka sitten sivuverkkojen kautta.