Ajatuskatko – siellä jossain kaiken takana

Suomen jääkiekkomaajoukkueen edesottamuksia on tullut seurailtua viimeiset pari viikoa silmä tarkkana ja nyt alkaa olemaan loppuanalyysin paikka.

Suomen jääkiekkoliitto otti Kummolan johdolla tietoisen riskin puolitoista vuotta sitten palkkaamalla Kanadan Doug Sheddenin Leijonien päävalmentajaksi. Pesti suunniteltiin ainoastaan vuoden mittaiseksi, jonka avulla saataisiin ajettua myös tuleva päävalmentaja Jukka Jalonen sisään maajoukkuerinkiin. Näin saataisiin taattua jonkinlainen jatkuvuus maajoukkueessa ja ainakin jossain mielessä paremmat lähtökohdat vaikkapa Vancouverin olympialaisia ajatellen. Lähtökohta oli kuitenkin se, että Suomen selkeä tavoite oli kultamitalin voittaminen näistä kisoista ja juuri sen takia Shedden palkattiin. Hänen uskottiin tuovan sen tärkeän elementin Suomen peleihin, jotta suuria otteluita kyettäisiin voittamaan.

Miten turnauksessa sitten kävi? Suomi voitti pronssia ja näin Kummola ainakin voi huokaista helpotuksesta, koska pronssi on saavutuksena kuitenkin samaa luokkaa kuin mihin aiemmat päävalmentajat ovat pystyneet. Vaikka asia näin onkin, niin fakta on se, että Shedden ei kyennyt loppujen lopuksi tuomaan mitään uutta tai ainakaan mitään voittamisen kulttuuria – sitä vastoin Suomi pelasi ehkä historiansa heikoimman välieräpelin tärkeässä ottelussa Venäjää vastaan. Toki kyseessä oli myös itänaapurin hyvyyttä, mutta ehdottomasti myös Leijonien heikkoutta. Peli-ilme oli aneeminen eikä pelissä ollut missään vaiheessa sellaista leijonan raivoa kuin aikaisemmin on totuttu. On myös puhuttu, että turnauksessa pelattiin Jukka Jalosen pelisysteemillä joka myös huolettaa minua. Nimittäin pienessä kaukalossa trap-pelaaminen näytti kyntensä ja jokaisessa ottelussa, jossa Suomi pelasi ns. trap-maata vastaan, homma ei toiminut. Vancouveriin mentäessä Leijonien on mietittävä tarkasti pelisysteemiä ja nämä kisat toimivatkin hyvinä esikisoina olympialaisille.

On myös paljon puhuttu, että nämä kisat olivat ns. vanhan sukupolven viimeiset kisat ja että uusi sukupolvi on ajettu hyvin sisään. Näihin puheisiin on helppo yhtyä, koska Mikko Koivu nousi nyt viimeistään meidän Leijonakuninkaaksi ollen kisojen selkeästi arvokkain suomalaispelaaja. Tuomo Ruutu, Antti Pihlström ja Sami Lepistö tarjoavat myös osaamistaan Leijonille varmasti jatkossakin, joten jonkinlaista pohjaa uudelle sukupolvelle on. Vanhasta kaartista Teemu Selänne lopetti maajoukkueuransa tähän turnaukseen ja varmasti ihan hyvä ratkaisu kaikin puolin. Teemusta näki jotenkin selkeästi, että nälkää ei ole enää riittävästi siihen, mitä näissä karkeloissa tarvittaisiin. Selänteen peli oli flegmaattista ja suurimmaksi osaksi surffailua harhasyöttöineen. Vanhan sukupolven toinen konkari, kaikkien aikojen MM-leijona Ville Peltonen, jatkaa varmasti uraansa maajoukkueessa – eri asia vain, onko hänelle enää käyttöä näissä karkeloissa. Tässä turnauksessa hänestä oli hyötyä ainoastaan alivoimalla ja hänen rahkeensa eivät millään riitä enää ykköskenttään. Otollisin paikka olisi hänelle ollut kolmoskenttä kisojen alusta saakka, mutta valmennusjohto ei uskaltanut “alentaa” kapteenia nokkimisjärjestyksessä. Saku Koivukaan ei päässyt oikein missään vaiheessa siihen vauhtiin, missä hänet on aina ennen maajoukkueessa nähty. Oikeastaan koko ykkösketjun osalta on samanlaiset fiilikset kuin 2004 vuoden World Cupin jälkeen, jolloin ykköskenttä pelasi vaisut kisat. Silloin tosin jokaisella oli erilaisia vammoja, joka selittänee asian.

Palattakoon takaisin näihin kisoihin. Joukkueen General Manager Jari Kurri on ehtinyt antaa jo ylistyssanansa Sheddenin suuntaan, joka olikin odotettavissa. Jälleen on tehty huikeaa työtä ja onnistuttu kaikessa täydellisesti… Niin, ainoastaan tavoite eli kultamitali jäi saavuttamatta. Ketä tästä sitten tulisi syyttää, että Suomi ei kyennyt taaskaan taistelemaan kultamitalista? Suomen jääkiekkoliiton suurimmat puolustajat ovat tietysti ehtineet jo monesti todeta, että jo se että Suomen kaltainen pieni maa voi saavuttaa MM-mitalin, on kova juttu. Onhan se, mutta kun kullankin voittaminen olisi mahdollista, niin ei näistä jokavuotisista himmeämmistä mitaleista oikein innostu. Usein Suomea verrataan esimerkiksi Venäjään tai Kanadaan ja tuodaan esille resurssikysymykset. Venäjällä asuu paljon enemmän väkeä, joten sieltä löytyy helpommin hyviä jääkiekkopelaajia – ei Suomen juniorityössä mitään vikaa siis ole. Eihän asia oikeasti näin yksioikoinen ole. Suurin osa itänaapurin asukkaista asuu alueilla, joissa jääkiekkoa ei harrasteta tai sitten ovat niin köyhiä eikä lajin harrastaminen ole mahdollista. Eikä niitä jäähallejakaan mikään huikea määrä ole.

Näistä asioista voidaan kinastella vaikka kuinka kauan, mutta fakta on se, että Suomen kaltaisilla resursseilla pitäisi pystyä parempaan juniorityöhön. Viime vuosina ykköskierroksen varauksia ei ole tullut, eikä ole ihan heti tulossakaan. Missä ovat uudet Koivut, Selänteet, Lehtiset, Timoset ja Nummiset? Suomen onneksi suhteellisen moni näistä “kultaisen sukupolven” pelaajista jatkaa vielä Vancouveriin asti, eikä todellista mahalaskua ole ainakaan vielä luvassa.

Niin ja palataan vielä hetkeksi näihin kisoihin. Oliko Shedden sitten fiasko ja täysin turha palanen Suomen jääkiekkohistoriassa? Vastaus on ei ja kyllä. Fiaskoksi häntä ei voi sanoa, koska mitali kuitenkin tuli. Sen sijaan mitään uutta hän ei ole pystynyt tuomaan suomalaiselle jääkiekolle, joten sama saavutus olisi varmasti saavutettu kotimaisenkin valmentajan johdolla. Väitän siis, että Kummola teki virheen palkatessaan Doug Sheddenin, mutta se virhe ei ole kohtalokas.